Fränti ja vahanen panttivanki
Kun elämämme oli hetkestä hetkeen täynnä tietämättömyyttä tulevasta, oma psyykkinen suojautuminen nousi avainasemaan, Fränti sanoo.
Vahanen näkee ehkä yllättäenkin Jolossa jotakin lohdullisempaa kuin koronan aiheuttamassa poikkeustilassa.
"Nyt sosiaaliset kontaktit on periaatteessa kielletty, paitsi perheen sisällä.
Hyvä, jos hänestä on apua saksalaisille, Fränti miettii.
Abu Sayyafilla on kytköksiä Isis-järjestöön, ja se hankkii yhä toimeentulonsa merirosvouksella.
Useimmille nuorille sisseille on ilmestynyt viime päivinä korvalappustereot. Ikävää on ollut myös seurata rikkaiden maiden suojavälineisiin liittyvää riitelyä ja ryöstelyä.
Tämä nyt on ehkä jotakin sellaista, miten pystyn auttamaan ihmisiä, samalla tavalla kuin autan taidekokoelmallani nuoria taiteilijoita. Siellä meiltä riisuttiin vapaus, mutta meille jäi silti fyysinen yhteys, panttivankien ”perhe”. En edes tunne kaikkia näitä ihmisiä, jotka haluavat vain puhua, vaikka tietävät, että olen nukkumassa tai että en ole kuuntelemassa juuri silloin.
On selvä, että vain rahalla loputkin panttivangit ovat vapautettavissa, niin karvasta kuin se Filippiinien hallitukselle onkin, on lunnaiden maksajataho sitten mikä tahansa.
Toimimme tällä hetkellä ihmiskilpinä ehkäisten Filippiinien armeijan iskut sissien tukikohtiin. Sellaisia ulottuvuuksia korona ei tarjoa, Vahanen analysoi.
Fränti ja Vahanen näkevät myös yhtymäkohtia, etenkin sen, miten panttivankitilanne tai koronapandemia pitävät ihmisiä tuskallisessa epätietoisuudessa, kun lopputulemaa ei tiedetä.
– Jololla meillä oli sosiaalinen ympäristö, muita ihmisiä, joiden kanssa keskustella ja jakaa asioita ja tehtäviä myös fyysisesti.
Ovathan he saaneet rahaa, aseita ja mielessään mahdollisuuden kaikkeen siihen, mitä he omien sanojensa mukaan muslimeina halveksivat, mutta amerikkalaisia elokuvia katsoessaan janoavat, eli maalliseen mammonaan.”
SK 31/2000 Seppo Vahanen ja Mikko Fränti: ”Olemme kauppatavaraa”, 4.8.2000.
Vahanen Risto & Fränti Seppo, Jolo – 140 päivää panttivankeina viidakossa
”No panic, just relax!” Filippiinien hallituksen luodit pirstoivat majan seiniä ja panttivangit makasivat rähjäisellä lattialla kauhusta lamaantuneina.
Asemiehet kaappasivat mukaansa 21 ihmistä, joukossa suomalaiset ja seitsemän muuta länsimaalaista turistia.
Merimatkan määränpäänä oli Mindanaon eteläkärjessä sijaitseva pieni Jolon saari, jonne Abu Sayyaf -järjestöä edustaneet kaapparit saalisveneineen rantautuivat.
Vuorokauden mittaisen sokkomatkan jälkeen Fränti ja Vahanen olivat huolissaan ehkä eniten siitä, tietääkö kukaan ulkomaailmassa ja kotona Suomessa, missä he ovat, kun he itsekään eivät enää olleet kartalla.
Seuraavat 140 päivää suomalaiset seurasivat hyvin kiinnostuneina ja myötätuntoisina kaikkia niitä uutisia, joita Jolon saaren viidakkoleireiltä maailmalle tihkui.
Vankeus ja kuolemanpelko
Tänä koronan aikana moni on hakenut vertailukohtia suomalaisten aikaisemmista kokemuksista aina talvisotaa myöten joko muistuttaakseen, että me kyllä pärjäämme yhteishengellä tai huomauttaakseen, ettei kotona pysyminen ole pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Vapautensa 20 vuotta sitten menettäneillä, nyt koronan vuoksi sosiaalisia kontakteja karsineilla Fräntillä ja Vahasella on mihin verrata, vieläpä kiinnostavin ajatuksin.
– Tätä tilannetta ei oikein voi verrata Joloon, siellä meillä oli täydellisen vankeuden lisäksi vallalla kuolemanpelko.
Sadekauden aikana kuningaskalastajat vierailivat majamme edustalla.
Epämiellyttäviä tuttavuuksia ovat jättiläistorakat, hämähäkit ja 20–30 cm pitkät tuthatjalkaiset, jotka silloin tällöin telttavierailulle tullessaan saavat naisväen tolaltaan. Se muokkasi luonnettani niin, että olen parhaimmillani aina silloin, kun on haastava tilanne.
Vaikka luonto ja ihmiset tarjoavatkin mielenkiintoista tarkasteltavaa, on vankeus kuluttanut monen hermot äärirajoille. Olin myös lukenut paljon tropiikin luonnosta ja eläimistä. huhtikuuta, kun saaristomeren toiselta puolelta saapuneet filippiiniläiset terroristit yllättivät lomaparatiisin heikon vartioinnin. Vastaan yleensä, ettei tässä ole mitään hätää, vaikkemme tiedä, miten tämä kehittyy.
– Kun sitä pohditaan massauutisena, se ei sillä tavalla satuta ihmistä, mutta jos se sattuisi omalle kohdalle, silloin vasta pystyisi arvottamaan, ovatko arvot kohdallaan vai eivät.
Panttivankien kesken on pidetty yhtä
Useat Jolon panttivangit ovat yhteisten koettelemusten jälkeen pitäneet yhteyttä toisiinsa, niin myös Fränti ja Vahanen saksalaisiin ja ranskalaisiin kohtalotovereihinsa.
Jololle vanhempiensa mukana joutunut nuori Marc Wallert on nyt Saksassa median kautta tunnettu ”koronakonsultti”, joka auttaa ahdistuneita saksalaisia.
– Kun Marc kävi Suomessa, hän oli aivan toinen henkilö kuin se nuori Marc Jololla.
– Yhtymäkohtia on hyvin paljon, kuten porukan klikkiytyminen, pahansuopaisuus. Heidän joukossaan oli 10 ulkomaista turistia Suomesta, Saksasta, Ranskasta, Etelä-Afrikasta ja Libanonista.
Suomalaiset panttivangit Risto Vahanen ja Seppo Fränti kohtalotovereineen vapautettiin kuukausia myöhemmin syyskuussa, kun Libyan toimittua välittäjänä sieppaajille oli maksettu lunnaat.
Suomen ulkoministeriö ei paljastanut aikoinaan vapauttamisen yksityiskohtia mutta korosti, että Suomi ei ollut maksanut sieppaajille rahaa missään muodossa.
Abu Sayyafin tavoitteena oli luoda Etelä-Filippiineille oma itsenäinen muslimivaltio.
Kuulostihan se erikoiselta, ikään kuin meitä evakuoitaisiin pois sodan jaloista, Vahanen hymyilee.
Saapuessaan Suomeen Vahanen hämmästyi, ettei Helsinki-Vantaan lentokentällä ollut mitään ohjeistusta eikä turvavälejä.
– Ihmettelin silloin, että tästä ei hyvää seuraa.